Tänään on ollut niin kiva päivä, että piti tulla kertomaan se heti tänne. Vihdoinkin on nimittäin vapaapäivä töistä moneen moneen moneen päivään. Heräsin aamulla kymmenen aikoihin auringon paisteeseen kaikessa rauhassa ja mikä parasta ilman herätyskellon vaativaa pärinää. Heti silmät aukaistuani laitoin kahvin tippumaan ja ainaisten tylsien aamupala ruisleipien sijaan valmisin voileipägrillissä tonnikala tousteja. Aamupalat tarjottimella suuntasin tv:n ääreen peiton sisään katsomaan maanantaina tallentamani sinkkuelämää jaksot, joita en vielä ollut kerennyt katsoa.
Kun sinkut oli katsottu ja aamukahvit juotu pakkasin treenikassini ja suuntasin salille. Salilla kerkesin kerrankin keskittyä myös rasvan polttoon kuntosali ohjelman läpi vetämisen lisäksi; 30 min crosstrainerilla ja toiset 30 min matolla. Salilla oli onneksi lisäkseni vain muutama muu "aamuvirkku" treenaamassa eli sain kerrankin olla kaikessa rauhassa. Treenin jälkeen huomasin pukkarin ja suihkutkin lähes autioiksi ja päätin käydä oikein saunassa rentoutumassa. Saunan jälkeen pesin hiukseni kuntosalin tarjoamilla kinuskin ja karpalon tuoksuisilla shamppoolla ja hoitoaineella, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
Pilvissä pyörivää mielialaani piristi entisestään kuntosalin vaa´alla sattunut välikohtaus. En ole nimittäin moneen kuukauteen uskaltanut nousta puntarille siinä pelossa, että rakkine näyttäisi minulle nousseita lukuja. Ennen suihkuun menoa näin sen niin pelottavan vaa´an ja päätin astua sille kun huomasin lähietäisyydellä seisoskelevan ainoastaa iäkkäämmän rouvan kenen en uskonut olevan kovin kiinnostunut painostani. Onnekseni huomasin painoni olevan edelleen niissä lukemissa missä se sinnikkäästi oli edelliselläkin punnituksella. Harmittomaksi luulemani rouvashenkilö kysyi kumminkin muitta mutkitta: "no paljonkos sinä painat". Ensimmäiseksi teki mieli tokaista, että se ei kuulu muille mutten halunnut vajota häpeämään painoani kyllähän sen voi päältäkin päin päätellä ja sitä paitsi tuskin kukaan veikkaisi painokseni alle kuuttakymmentä kiloa vaikka kuinka haluaisin. Kerroin rouvalle siis painoni tarkalleen ja hän kertoi omansa ja tuumasi vielä ettei olisi ikinä uskonut suht hoikan olemukseni perusteella että painan näin paljon. Kerroin hänelle myös aikaisemmin olleeni merkittävästi ylipainoinen ja häntä kiinnosti miten olin onnistunut pudottamaan painoa ja minähän kerroin.
Oli melko kummalllista puhua suoraan omasta painostaan ja paino-ongelmistaan ventovieraan kanssa. Aloinkin miettiä, että miten omasta painosta on tullut erityisesti meille naisille tabu? Miksi oman vaatekoon ja painon kertominen on niin vaikeaa tai miksi muut eivät saisi tietää sitä? Loppupeleissähän se tieto ei tee meistä lihavia, laihoja tai normaalipainoisia tuollahan me kävelemme kaduilla juuri sellaisina kuin olemme kaikkien nähtävillä. Tuskin se että valehtelisin ystävilleni painoni saisi heitä uskomaan että käyttäisin xs:än housuja... no way parempi vain olla ylpeästi kokoa M/ L ja painaa 75,1 kiloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti