Rai rai rallallaaa!!!

Olipas päivä eilen. Ensin heräsin kukonlaulun tai oikeastaan pikkulintujen laulun aikaan ja suunnistin töihin tekemään yhdeksän tunnin tappovuoron. Protestiksi työympäristölle minua kohtaan osoitetusta julmuudesta jätin tukan pesemättä enkä paljoa vaivautunut miettimään mitä päälleni pistin. Lyhyt katseisuuteni osui kumminkin omaan nilkkaani kun kuulin työkavereideni lähtevän illalla rilluttelemaan pitkäperjantain eli kaikille suodun seuraavan vapaapäivän kunniaksi. Tuli töiden jälkeen hieman kiire saada itseni ihmisen näköiseksi iltaa varten. Lyhyen varoitusajan sekoittamana ryntäsin ostoksille, koska kaikki oli taas muka pesussa eikä muutenkaan muka taaskaan ollut mitään päälle pantavaa, aina sama laulu!

Osuin kävelemään dinskon ohi ja muistin ihailleeni siellä kuukausia sitten iiiihania kenkiä, joihin ei silloinkaan ollut varaa. Nytpä oli ja ryntäsin myymälään katsomaan jospa niitä olisi vielä jäljellä ja niitähän oli. Mukaan tarttui siis ensikokeilulla erittäin mukavat ja ihanan pelkistetyt ja modernit popot hintaan 44,90e. Lisäksi ostin H&M:stä raidallisen printtitopin, jonka optimistinen sanoma bring me luck vetosiminuun eikä hintakaan ollut mahdoton 7,95e.

Töistä jouduin vielä ruokakauppaan, joka oli täynnä nälänhätään varustautuvia perheitä hyökkäysvaunuineen, ymmärrettävää onhan kauppa yhden päivän kiinni. Kaupasta selviydyttyäni piti vielä hyökäytä suihkuun pesemään hiukset ja poistaa kynsilakat ja pistää uudet tilalle, jotka taas jälleen kerran rullautuivat pilalle kun yritin pukea päälle. Kavereista eikä aikataulusta kuulunut mitään joten istahdin virallisen tv-torstain kunniaksi sohvalle katsomaan Tiina Jylhää ja Martiinaa ja Eskoa. No kun aikataulun sain tietooni havahduin, että bussin jähtöön on 15 min eli tukka ja meikki jäi vähän puolitiehen, miks mulle aina käy näin? Eli uutukaiset kengät tuli ainakin sisäänajettua kun sain pinkoa bussin kiinni varpaiden huutaessa hoosiannaa.

                Illan asu koostui muuten topista, jakusta ja mustista pillifarkuista


Ilta meni Helsingin yössö kivasti. Osasin kerrankin juoda kohtuudella ja vessanpöntön halailulta vältyttiin. Pitkästä työpäivästä johtuvasta väsymyksestä ja kenkien aiheuttaman tuskan takia lähdin kumminkin jo hyvissäajoin kotia kohti. Huomasin kumminkin tarkkaillessani kanssa joraajia, että pienen pienet bilemekot ovat vähentyneet JES, sen sijaan näkyi paljon ihan väljiä perus trikootoppeja neon väreissä. Illan jälkeen rakastin uusia kenkiäni kumminkin hieman vähemmän, sillä päkiäni olivat tai ovat yhä yhtä suurta pinkeää vesikelloa ja pikkuvarvas kärsi melkoiset palovammat. Sen siitä saa kun ei ota vaihtokenkiä mukaan.

 Oli anteeksi pakko laittaa todistusaineistoa mukaan kenkien aiheuttamasta tuskasta :)

Shut up and drive

                                         kuva täältä

Voi ei! Olen aina ollut poikatyttö. Olen pienestä pitäen haaveillut tai haaveilen yhä poliisin urasta. Olen monesti miettinyt tosissani armeijaan lähtöä. Sekä 18-vuotis syntymäpäivässä odotin sitä että saisin VIHDOIN ajokortin eli en suinkaan sitä, että pääsisin yökerhoihin joraamaan glitterissä korvista kantapäähän. Armeijaan lähdön aijon kumminkin jättää väliin, se ei ehkä sittenkään ole naisten paikka. Kuinka hurmaavaa oilisikaan kertoa uudelle ihastukselle käyneeni intin. Ihan kuin minua ei olisi jo liian moneen kertaan epäilty lesboksi, koska en ole koskaan seurustellut. Rakastan myös kickboxing harrastustani yli kaiken vaikka zumba olisi ehkä suotavampaa. Kovasti alkaa näyttää siltä kun miestä ei rinnalle tunnu löytyvän, joudun itse paikkaamaan kyseisen paikan elämästäni. Täytyy varmaan opetella vaihtamaan vielä autoon renkaat ja käydä tosissaan salilla, että saisin säilykepurkit ominavuin auki. Mihin sitten miestä tarvitaan? Leffaan pitämään kädestä kiinni ja kysymään kuinka päiväni on mennyt! Vain olemaan olemassa! En voi muuttua kumppaniksi tai parhaaksi kaveriksi itselleni, mutta muuten voin pyrkiä täyttämään tyhjiön. Saan siis tehdä "miesten juttuja" ihan rauhassa. Saan olla rauhassa pikkuisen äijä kun ei tarvitse olla neito hädässä.

Eli tänään päästin maskuliinisen minäni vapaaksi ja päädyin isäni kanssa hiplaamaan ja kuolaamaan moottoripyöriä. Voi sitä moottorin jyrinää ja silmää hivelevää dynaamista muotoilua. Voi sitä vauhdin hurmaa! Pakko myöntää, että on outoa miten voin pitää vaatteista ja asusteista: muodista ja nopeista autoista ja moottoripyöristä samaan aikaan. En oikein tiedä olenko lintu vai kala vai kenties lentokala? Valitettavasti ainoastaan vaatteisiin minulla on varaa edes joskus. Toisin kuin ärhäköihin menopeleihin.

                                      kuva täältä

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut auton hankkimista, koska se helpottaisi työmatkaa (lue: tykkään ajaa kuin pieni eläin). Rahat eivät kumminkaan riittäisi muuhun kun johonkin amis ruoskaan, jota saisi olla hinauttamassa pajalle harvasepäivä. Samalla rahalla, jolla saisi vain ruosteisen Punton saisi kumminkin jo hienon prätkän. Prätkä olisi samalla myös harrastus siinä missä kulkupelikin. Tiedän moottoripyörällä voisi ajaa vais murto-osan vuodesta ja bensat maksaa ja vakuutukset maksaa ja talvisäilytys ja ja ja...

Moottoripyörän hankkiminen tuntuu minulle kumminkin jotenkin tärkeältä. Haluaisin ehkä päästä ujoudestani ja olla räväkkä. Erottua massasta. Osittain saatan uskoa sen täyttävän turhalta ja turhauttavalta tuntuvaa elämääni, tuovan siihen lisää sisältöä. Vievän pois jatkuvaa ja jo niin pysyvää olotilaani: yksinäisyyttä. Toivoisin kai moottoripyrän kyydissä näyttäväni "kovalta" mimmiltä, jota ei mikään pelota tai joka ei välitä mistään. Vaikka oikeasti rohkean ja urhoollisen ulkokuoreni alla en ole lainkaan niin kova. Pelkään monia asioita, erityisesti yksin jäämistä. Pelkään etten tule olemaan kenellekkään tärkeä. Ehkä toivonkin ettei kukaan huomaisi sitä jos tatuoisin selkäni kokonaan ja ostaisin 1000 kuutioisen moottoripyörän. Ainut kumminkin ketä en voi oikeasti hämätä olen minä itse. En voi unohtaa pelkojani tai tuntemuksiani vaikka saisinkin muut uskomaan ties mitä. Ketä siis todellisuudessa yritän hämätä? Itseäni!

Mutta mitä, jos moottoripyörä toisikin minulle lohtua ja iloa. Kai voisin hämätä itseäni sen verran? Realistisesti ajateltuna tiedän, että haave on rahallisesti haastava. Pitäisi maksaa prätkäkortti ja säästää pyörän käsiraha. Se olisi kaikki kumminkin sen arvoista. Miten ihanaa olisikaan tehdä muutaman päivän reissuja ajellen maisemareittejä ja yöpyä matkalla hotelleissa. Tai lähtea tienpäälle suuntana vaikka keskieurooppa. Ajaa nyt  päämäärättömästi, oikeasti käsitykseni lomasta... minkäs teet.

Heti nyt suoriltaan en saisi kumminkaan ajaa  kovin nopeaa prätkää, koska olen yhdeksäntoista. Saisin kumminkin ostaa täysikokoisen pyörän ja asennuttaa sen kulkemaan vain minulle sallittuja nopeuksia siihen asti kunnes täytän 21-vuotta. Tai jotain tälläistä bike woldin myyjä minulle selitti. Blondilta meni taas puolet ohi. Yritin kumminkin näyttää siltä, että ymmärsin mistä oli puhe ja nyökkäilin yhtämielisyyden merkiksi. päädyinkin harkitsemaan erästä Kawasakin pyörää käytettynä siis tottakai. Pitää nyt vielä harkita tosissaan kyseessä on kumminki melko vaarallinen ja kallis vehje!

Pinnallisena trendipellenä täytynee vielä mainita, että pyöräkuumeeni oli laskea roimasti kun näin ne ajo asut. Siis eikä sellaista prätkähiiri deja vuta en päälleni pistä. No ehkä pidemmillä matkoilla onhan kyse omasta turvallisuudesta ja henkikullasta. Töymatkat ja vapaa-ajan välimatkat ajaisin kumminkin biker maiharit ja farkut jalassa ja joku super tyttömäinen takki päällä. Haluan mopopoikien tietänän olevani tyttö. Ehkä tämä harrastus toisi mukanaan myös uusia tuttavuuksia ;)

 

näin siinä sitten kävi...

                                   kuva täältä

Olen velkakierteen pelossa välttänyt viimeiseen asti postimyynti ja online shoppailua. Olen aina pitänyt shoppailusta enkä siis oikeastaan ole keksinyt vaatteiden tilaamiselle mitään syytä. Olisi myös inhottavaa jos posteljooni toisi postilaatikkooni ihanan vaatekappaleen joka osoittautuisi väärän kokoiseksi. En siis ennen viimekuuta ollut koskaan tilannut mitään. Tällä tiedolla sain työkaverini lyötyä ällikällä. Hän ei voinut uskoa, että nykyään on vielä naisia jotka eivät tilaa hetken mielijohteessa kaikkea halajamaansa. Mikä tärkeintä LASKULLA! Ongelma "ei rahaa" on nopeasti ratkaistu? Sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää eli yritän pitää järjen päässä nyt kun olen astunut online shoppailun ihmeelliseen maailmaan.

                                       kuva täältä

Nyt oli kyllä hätätilanne ja tein minkä parhaaksi näin. Nämä ihanat ja vielä halvat H&M:n 14,95e ballerinat näin aikoja sitten Ellessä tai Trendissä ja olen siitä lähtien tutkaillut tarkasti kyseisen puljun kenkävalikoimaa päätettyäni ostaa ne samantien kun niitä myyntiin tulee. Pirulaiset vain tulivat kaupan hyllylle pahimpaan mahdolliseen aikaan. Tilipäivään on alle viikko eli rahaa ei ole montaa euroa ja tilipäivään mennessä kengät on pahimmassa tapaukessa myyty. En aikonut jäädä ilman! Onnekseni kengät olivat myös tulleet myyntiin nettikauppaan ja sain ostettua ballerinat laskulle, jonka maksan tilipäivänä. Ongelma melkein ratkaistu.

En malttaisi millään odottaa kenkien rantautumista.Mustien pitäisi nimittäin saapua viikolla 18 ja puuterin väristen vasta viikolla 20. Näen mielessäni nimittäin selkeät visiot kenkien varalle. Mustat ballerinat haluaisin pukea mustien lahkeista käärittyjen pillifarkkujen kanssa ja pukea yläosaan bleiserin ja edustasta napitettavan aluspaitaa muistuttavan väljän topin. Mustat ballerinat voisi pukea myös iltarientoihin ( en osaa kävellä koroilla) korkeavyötäröisten mustien farkkujen ja valkoisen tuubitopin kanssa. Puuterin väriset voivat olla vähän haasteellisemmat. Ne kun ovat sen verran juhlavat ja tyylini on aika karu ja arkinen. Sujauttaisinko ne jalkaan harmaiden kivipestyjen farkkujen kaveriksi?                                                                                      

Olen myös miettinyt, että voisin jättää puuterin väriset balleriinat kaappiin odottamaan elokuuta ja tulevan kummilapseni ristiäisi. Olisivatko ne vähän mauttomat asialliseen tilaisuuteen? Saako varpaankynnet näkyä? Jos pukisin juhliin kenkien kanssa... ööö niin mitä? En pidä mekoista. Minulle ei sovi hame leveällä eikä kapealla helmalla. Farkkuja ei saa laittaa. Mustien suorien housejen kanssa ei sovi mikään. No paras ystäväni ja kummilapsosen äiti tuskin pistäisi pahakseen vaikka saapuisin juhliin pukeutuneena vähän sinnepäin. Hän osaa laittaa asiat tärkeys järjestykseen minua paremmin. En vain haluaisi päätyä valokuva albumeihin muistuttamaan tulevaa sukupolvea siitä miten kastetilaisuuteen ei pukeuduta. No onneksi siihen on vielä aikaa. Voin siis tavallani valmistautu vauvan tuloon.

Mun juttu- Korvakorut

                           Puuterin väriset sulkakorvikset 6,95e H&M



Niitä ei voi koskaan olla liikaa! Niitä ei ole koskaan tarpeeksi! Niitä on vaikka minkä näköisiä, kokoisia ja hintaisia! Näyttävät sellaiset muuttavat vaikka yöhousu- kumisaapas koiranylkoilutusasun muodikkaaksi! Korvakorut ne pienet palat ylellisyyttä. Aarteet, jotka tekevät tavallisesta arkipäivästä ripauksen paremman. Minä rakastan siis korvakoruja.

 Viime syksynä Lontoon Canden townin markkinoilta löydetyt puiset ruusu korvanapit


Tykästymiseni korvakoruihin voi johtua siitä, että aluksi minun ei pitänyt saada korviini reikiä korvalehdessä olevan luomen takia. Asia tuntui kamalan suurelta jutulta noin 10-vuotiaana kun kaikilla tytöillä oli korvissa timantit ja minulla mangneetti korut. Korvakoruista tuli suuri haave, jonka en uskonut koskaan toteutuvan. Ainahan sitä toivoisi kuunkin taivaalta kun sitä ei voi saada. Myöhemmin menin kumminkin uudestaan reijitettäväksi syöpä pelotteluista huolimatta ja onnekseni tämä täti täräytti teräksiset tähdet korviini- voi sitä riemua, olenkin normaali. Sillon elettiin muistaakseni vuotta 2005 tai 2006 eli vuosia jolloin muodissa olivat valtavat muoviset pinkit, keltaiset tai turkoosit korvarenkaat... oh my! Näitä kauhistuksia sovittelinkin monesti salaa siskoni bileasuste varastoissa. Siitä vuosi eteenpäin ja minusta tuli erittäin punk. Oli niittivyö ja kajaalit ja kaikki sekä Ramonesta, Green Daytä ja Sex pistolsia tuli kuunneltua niin paljon että kylmät väreet menee vieläkin jos tätä kyseitä räminää jostain kuuluu. No jokatapauksessa näihin aikoihin menin ottamaan korvaan kolmannen reijän ja kovana mimminä työnsin uutukaiseen reikään puhdistamattoman hakaneulan ja vieläkin väsemmassa korvalehdessä on kivikova patti.

         Isohkot metallinhohtoiset sulkakorvikset löytyivät TopShopista

Viime aikoina ehdottomat korvis suosikkini ovat olleet isot mustat napit. Mustia nappeja käytin miltei pari vuotta joka päivä, mutta nyt on tullut raja niiden suhteen vastaan ja nyt mielestäni suuret "timantti" napit näyttävätkin ihanan raikkailta. Vasta noin vuosi sitten ihastuin tosissani myös suuriin ja roikkuviin korvakoruihin leikattuani puoliväliin selkää ylettyvät kutrini polkkamittaisiksi. Pitkät hiukset tuntuivat vain tarttuvan näyttäviin korvakoruihin tai sitten korut jäivät piiloon roikkuvan tukan alle. Mielestäni näyttikin kivalta kun roikkuvat korut näkyivät lyhyiden aukinaisten hiustenkin alta. Samalla tunsin oloni tyttömäisemmäksi näyttävissä koruissa kun kruununi, pitkät vaaleat hiukset, olivat jääneet kampaamon lattialle.

   Nämä must have ghetto renkaat eivät ole koskaan nähneet päälläni päivän- tai edes diskon valoa. Nämä odottavatkin päivää, jolloin tukkani ylettyy  Lilly Allen kalanruoto letille ja päälläni on adidaksen pastellin värinen verkkatakki

Korvakoru innostuksissani olen monesti kerännyt kirppareilta kaiken maailman krääsää, mistä on ollut tarkoitus tulla uniikit asusteet. Esimerkiksi laatikoissani pyörii hietsunkirpparilta löytynyt myyjän mukaan arvokas keräily amerikka aiheinen mikkihiiri, jonka oli tarkoitus koristaa trendikkäästi vain toista korvaani. Saa nähdä milloin tämä inspiraatio ottaa todella tuulta alleen. Yhdet korvakorut olen kumminkin onnistunut väsäämään synttärilahjana saamani korutelinenuken hapsu hameesta.

                  Rakkaat tee se itse hapsukorvakorut noin 0,50e

Pitkään lempperi korvikseni olivat suomalaisen you complete me:iin peili salama korvakorut. Näin kyseiset salamat neon keltaisena Ellessä ja niiden metsästys alkoi. Korut tuntuivat olevan ulottumattomissani. Jostain kumminkin luin tai kuulin huhua, että iso roban My cup of T myymälästä näitä ycm:n koruja voisi löytyä. Niin löytyikin, ei neon väreissä mutta peilit löytyi ja olin ikionnellinen. Kyseiset korut ovat erittäin miellyttävät käyttää, sillä korut ovat kevyet eivätkä korujen koukut ärsyrä korviä. Ainut huono puoli kyseisissä koruissa on, että niiden takaosan naarmuuntuessa korujen peilipinta menee pilalle, mutta ongelma on varmasti helppo korjata lisäämällä korujen takapintaan valkoista maalia.

              YCM:n peilaavat salamat muistaakseni 11e My cup of T

Korvakoru suosikkeihini kuuluu myös metalliset ja ihanan yksinkertaise ankkurikorvikset. Nekin ovat miellyttävän kevyet, mutta ankkurit tosiaan juuttuvat päivän mittaa kiinni useaan paikkaan kuten paitaan ja huiviin. Jossain vaiheessa olin myös tai no olen vieläkin innostunut sulkakorviksista. Nykyiset sulka suosikkini ovat suuret puuterin väriset, mutta ennen niitä ostin viime kesänä H&M:ästä melko sirot ja raikkaan valkoiset sulkakorut. Nämä sulat ovat nykyään rakkaat kun pieni koirani oli eräänä päivänä löytänyt kyseiset korut sohvapöydältä ja korujen tummat puiset napit ovat täynnä pienen pieniä hampaan jälkiä. Aluksi sain kipeän raivarin kun aarteeni oli tuhottu mutta tyynnyin nopeasti kuin irronneita sulkiakaan ei löytynyt kovin montaa.

                       Ankkuri korvikset muistaakseni 3,95e Glitter

                                   Sulkakorvikset 3,95e H&M


Huomasin tätä postausta varten pistäessäni suosikkejani järjestykseen, että yhdet ovat kadonneet. Tallinnasta pari kesää sitten löytyneet peilipintaise eiffeltornit ovat kadonneet. En vaivu epätoivoon vaan uskon niiden vielä löytyvän kevätsiivouksen yhteydessä jostain roju laatikosta. Jokatapauksessa peiliset eiffelit maksoivat vain ehkä euron, mutta olivat sen kesän 2009 korvissani melkein joka ikinen päivä. Korujen laadussa ei kyllä ollut hurraamista, sillä meinasin saada sydänkohtauksen kun huomasin toisen tornin pudonneen ja korvassani killuvan ainoastaan koukun. Onnekseni pudonnut eiffel löytyi kumminkin huivin laskoksista ja vahvalla pikaliimalla aarteet olivat taas käyttövalmiit.

P.s. Toinen rakastamani asuste on suuret sormukset, mutta niistä lisää myöhemmin.

Laihtumis haaveita

                                       kuva täältä

Taas ahdistaa kun pelkään lihoneeni. En uskalla astua vaa´alle, koska pelkään kovalla työllä pudotettujen kilojen palanneen ja kaiken työn menneen hukkaan. Kamala morkkis painaa mieltä, koska en ole kerennyt kerta kaikkiaan treenaamaan lainkaan kammottavan työputken lomassa. Morkkista lisää myös viikonloppu mässäilyt. Miksi piti leipoa ja syödä kaikki? Miksi laitoin perunamuussin sekaan pestoa ja paistoin lihapullat voissa? Miksi olen lähes joka päivä ostanut kaupasta jotain makeaa? Karkkia ja suklaata? Miksi palkitsen itseäni karkilla, jos se on kumminkin vain rangaistus joka ilmenee katumuksena ja itseinhona? Miksi terveellisellä elämällä on vain off ja on vaihtoehdot? Eli joko urheilen ja syön kevyesti tai en kerkeä liikkua ja ruokailu karkaa käsistä. Ärsyttää kun turrutan kehoni huonolla ruoalla ja väsytän kehoani ravintoaineiden ja vitamiinien puutteella. Kaipaan orjallisen ruokavalion ja treenaamisen tuomaa hyvänolon tunnetta ja sitä laihtumisen tuomaa itsevarmuutta.

                                kuva täältä

Tuntuu etten edes muista aikoja milloin en olisi huolehtinut painostani tai tarkkaillut sitä. Aikoja jolloin en nähnyt peilistä pulleroa. Nyt kun olen painoindeksini mukaan normaalin painon ja lievän ylipainon taitoskohdassa tiedän etten voi näyttää rantautuneelta ryhävalaalta, mutta tiedän olevani vähän pyöreä enkä haluaisi olla. Haluaisin olla hoikka, nätti, kaunis, treenattu, hyvän näköinen eli kaikkea mitä en ole koskaan ollut. Ennen kaikkea haluaisin olla itsevarma ja tyytyväinen itseeni. Päätin jo vähän aikaa sitten lopettaa jokaisen suupalan miettimisen sekä olen lopettanut vaa´alla juoksemisen monta kertaa saman päivän aikana. On ollut rentouttavaa olla hetki miettimättä pinnallisesti vain omaa napaansa, mutta se on minulle jonkinlainen harrastus. Tapa elää. Tuntuu kuin en hallitsisi kehoani samalla tavalla. Sekä kehoni tuntuu jotenkin vieraalta kun en ole hetkeen tarkkaillut peilistä itseäni joka kulmasta ja puristellut kaikkea ylimääräistä mistä olisi päästävä eroon. Nyt tuntuu kumminki että haluan palata jossainmäärin entiseen itseni kyttäämiseen ja tarkkailuun. Haluan sen laihdutuksen tuoman energian ja itsevarmuuden tunteen takaisin. Ja ennen kaikkea minun on pantava itseni takaisin ruotuun koska jos en pistä pistettä tälle holtittomuudelle edessäni on uusi kilojen karistus operaatio. En halua yhtään enempää pudotettavaa! En halua palata tilanteeseen, jossa joudun toteamaan ylimääräisiä kiloja olevan lähemmäs kaksi kymmentä! Eli nyt kun vielä kyseessä olisi nykyisen olomuodon ylläpitäminen pitäisi tehtävien muutosten olla melko pieniä. Karkit pitää jättää viikonlopuille ja jugurtti on vaihdettava rasvattomaan. Kävelyä ja juoksua ja kaikkea muuta aerobista liikuntaa pitäisi lisätä. Ei kuullosta kovin pahalta. Nyt kun kevätkin on jo sen verran pitkällä että asfaltti paistaa en voi käyttää liukastumisen riskiä juoksulenkkien skippaamisen syynä. Tuumasta toimeen lenkkitossut jalkaan ja popit täysille sillä nyt lähden kevään ensimmäiselle juoksulenkille.

Mikä musta tulee isona?

                                                    kuva täältä

Nyt kun ammattikorkeakoulujen hakuaika alkaa lähestyä loppuaan päässäni hullunlailla pyörineet ajatukset ja mahdollisuudet alkavat mennä sekaisin ja solmuun, jos mahdollista niin aiempaa enemmän. Hakupaperit on vielä lähettämättä ihan siitä syystä etten kertakaikkiaan tiedä mitä haluaisin tehdä tai mikä minusta tulee isona. Tai oikeastaan ongelmana on että minulla on vain yksi elämä ja minun on valittava vain yksi ammatti ja tyytyä siihen, vaikka haluaisin tehdä niin monia asioita.

Olisi ihanaa jos jo peruskoulussa olisi tiennyt timantin kirkkaasti mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Olisin mennyt ammattikouluun ja nyt minulla olisi jo ammatti ja voisin tehdä unelmieni työtä tai sitten syventää osaamistani jatkokoulutuksella. Mutta ei, minä en kertakaikkiaan tiedä! Miten olisin voinut 15:sta kesäisenä tietää mistä haluaisin jäädä eläkkeelle noin vuonna 2057? Peruskoulusta lähdin onnettomien aivojeni kanssa lukioon vaikka opinto-ohjaaja jo peruskoulun loppusuoralla vihjaili aika suoraan että "älä ihmeessä mene lukioon sinulta menee vuosi hukkaan kun joudut jättämään sen kesken ja hakemaan sitten vasta ammattikouluun".  Mutta minä menin lukioon saadakseni lisäaikaa ammatin valintaan. Ja osittain menin lukioon juuri siksi että voisin osoittaa kaikkien "ammattilaisten" olleen väärässä ja niin itse asiassa tein, todistuksestani ei montaa alle kiitettvää löydy.

Lukion jälkeenkin oli itsestään selvyys, että välivuosi on pidettävä. Halusin tehdä töitä ja vähän tarkkailla maailman menoa, jos vaikka sen jälkeen tietäisin mitä elämältäni haluan. Niin no välivuosi alkaa olla pulkassa ja nyt olisi tiedettävä mitä tehdä! Enää ei ole mitään klassisia mietintä taukoja käyttämättä... no ehkä villi maailmanympärysmatka, mutta siihen minulla ei ole varaa. Eli on pakko hyväksyä, että nyt on haettava opiskelemaan sitä mikä tuntuu järkevimmältä ja mihin olisi suht helppo päästä sisään. Ja nyt olen raa´asti pistänyt ammatit paikoilleen 1. Vestonomi 2. Tradenomi 3. Fysoterapeutti 4. Vaatesuunnittelija. Listasta uupuu vielä poliisi koulu, koska se ei kuulu normaaliin yhteishakuun. Huh kylläpäs tuntuu hyvältä nähdä ne numeroituina kiinnostuksen mukaan! Ehkä minusta tulee isona vielä muutakin kuin lihava.

Kumminkin minua mietityttää teenkö sittenkään oikean ratkaisun? Unelma ammattini kun on vaihdellut vuosien mittaan niin monesti etten varmaan enää edes muista kaikkia, mutta kokeillaan. Ensimmäinen unelma ammattini oli kassaneiti. Lähi Cittarissa olin pienenä aivan haltioissani kassalla kun vaalea pitkätukkainen nainen hymyili sydämmellisesti ja sai kouratolkulla rahaa. Menin sitten pienenä kertomaan isälleni minusta tulevan isona kassaneiti, koska kassaneidit saavat pitää kaikki ne rahat, mutta unelmani kariutui kun isäni tokaisi minulle huvittuneena, että minäkin olisin kassaneiti jos ne kaikki rahat saisi pitää. Näin mielessäni samalla kamalan näyn isäni kauniin  kassaneidin tilalla ja unelmani haihtui savuna ilmaan. Seuraava unelma ammattini oli eläin lääkäri. Mietin kuinka ihanaa olisi hoitaa kipeitä kissanpentuja ja muita ihania karvapalleroita. Sekin haave jäi haaveeksi kun isosiskoni kysäisi että entäs sitten kun sinulle tulisi hoidettavaksi käärme tai jättiläis hämäkälkki. Ollessani noin kuusi vuotias aloin ensimmäisen kerran haaveilla poliisin urasta ja se haave tai pikemminkin ajatus on kulkeutunut koko ajan mukana näihin päiviin asti. Peruskoulun ja teini-iän aikoihin haaveilin tietysti laulajan, näyttelijän, jopa mallin, valokuvaajan ja ylipäätänsä julkkiksen urasta niin kuin varmaan suurin osa räkänokista. Ylä asteella ja lukiossa olin jo aivan varma vaatesuunnittelijan urasta kun palava kiinnostus muotiin ja kauniisiin vaatteisiin syttyi. Ja oikeastaan aina ajatus kaupanalan opinnoista on kulkenut mukana tavallaan varmana valintana johon kallistua jos muutakaan ei osu kohdalle. Lähiaikoina olen alkanut miettiä poliisin ammattia ja fysioterapiaa aivan uudella tavalla. Haluaisin tehdä jotain fyysistä, auttaa ihmisiä. Ehkä näihin ajatuksiin vaikuttaa potkunyrkkeily harrastukseni joka on vienyt niin mukanaan. Mistä näitä ideoita oikein tulee?

Kun urahaaveet ovat heitelleet muotisuunnittelijasta poliisiin ja kauppatieteiden maisterista fysiterapeuttiin on vaikea vetää edes suuntaa antavaa rajaa mikä se juttu voisi olla. Sama ongelma on varmaan kaikilla nuorilla, nämä kun ovat isoja valintoja, jotka pitäisi tehdä viisaasti ja vielä aivan liian nuorena. Vaikka turha tämän asian suhteen on ehkä menettää yöuniaan. Kyllä se mieleinen ja kiinnostava ammatti sieltä varmaan aikanaan löytyy. Nykyään kun opiskella voi missä iässä tahansa ja kaikki on aika lailla itsestä kiinni.

Hellapoliisin perjantai

Keväisen sään ja maanantailla pidennetyn viikonloppuvapaan kunniaksi päätin pistää pöydän koreaksi ihan omaksi ilokseni. Oli pitkästä aikaa mukava puuhastella kiireettömästi kotona. Pesin pyykkiä, kävin kaupassa ja leivoin. Alunperin ohjelmaan oli tarkoitus kuulua juoksulenkki raikkaassa kevätsäässä, mutta kaloreiden keräilyksi se meni taas. Kerrankos sitä!


Persikka-rahkapiirakka

 Tässä vaiheessa usko kokintaitoihini meinasivat kariutua kun kaapista ei löytynytkään piirakkavuokaa ja taikina muistuttu uhkaavasti kaurapuuroa.

Piirakkapohjan oltua hetken uunisa oli aika asetella persikan palaset paikoilleen.

Enää ei tarvinnut muuta kuin valmistaa rahkaseos persikkaviipaleiden päälle ja työntää pääsiäisluomus uuniin ( 2x reseptin aika)

Valmis piirakka vaan ei ollut mikään varsinainen silmänilo, mutta moni kakku päältä kaunis...

Hätäratkaisu tomaatti-mozzarella-pestopiirakka
(omasta päästä kyhäilty resepti)

Ainekset:  
Sunnuntain valmis piirakkapohja
noin. 200g Pirkka mozzarellaa
Pieni rasia luumu- tai kirsikkatomaatteja
pestoa
2 1/2dl Kuohu- tai kevyt kermaa
3 kananmuna
Ripaus timjamia

paisto 170-200 asteessa kunnes piirakan reunat muuttuvat kullanruskeiksi.

 Helppoa ja hyvää viikonloppu ruokaa salaatin kanssa ja ilman.