Niitä ei voi koskaan olla liikaa! Niitä ei ole koskaan tarpeeksi! Niitä on vaikka minkä näköisiä, kokoisia ja hintaisia! Näyttävät sellaiset muuttavat vaikka yöhousu- kumisaapas koiranylkoilutusasun muodikkaaksi! Korvakorut ne pienet palat ylellisyyttä. Aarteet, jotka tekevät tavallisesta arkipäivästä ripauksen paremman. Minä rakastan siis korvakoruja.
Tykästymiseni korvakoruihin voi johtua siitä, että aluksi minun ei pitänyt saada korviini reikiä korvalehdessä olevan luomen takia. Asia tuntui kamalan suurelta jutulta noin 10-vuotiaana kun kaikilla tytöillä oli korvissa timantit ja minulla mangneetti korut. Korvakoruista tuli suuri haave, jonka en uskonut koskaan toteutuvan. Ainahan sitä toivoisi kuunkin taivaalta kun sitä ei voi saada. Myöhemmin menin kumminkin uudestaan reijitettäväksi syöpä pelotteluista huolimatta ja onnekseni tämä täti täräytti teräksiset tähdet korviini- voi sitä riemua, olenkin normaali. Sillon elettiin muistaakseni vuotta 2005 tai 2006 eli vuosia jolloin muodissa olivat valtavat muoviset pinkit, keltaiset tai turkoosit korvarenkaat... oh my! Näitä kauhistuksia sovittelinkin monesti salaa siskoni bileasuste varastoissa. Siitä vuosi eteenpäin ja minusta tuli erittäin punk. Oli niittivyö ja kajaalit ja kaikki sekä Ramonesta, Green Daytä ja Sex pistolsia tuli kuunneltua niin paljon että kylmät väreet menee vieläkin jos tätä kyseitä räminää jostain kuuluu. No jokatapauksessa näihin aikoihin menin ottamaan korvaan kolmannen reijän ja kovana mimminä työnsin uutukaiseen reikään puhdistamattoman hakaneulan ja vieläkin väsemmassa korvalehdessä on kivikova patti.
Viime aikoina ehdottomat korvis suosikkini ovat olleet isot mustat napit. Mustia nappeja käytin miltei pari vuotta joka päivä, mutta nyt on tullut raja niiden suhteen vastaan ja nyt mielestäni suuret "timantti" napit näyttävätkin ihanan raikkailta. Vasta noin vuosi sitten ihastuin tosissani myös suuriin ja roikkuviin korvakoruihin leikattuani puoliväliin selkää ylettyvät kutrini polkkamittaisiksi. Pitkät hiukset tuntuivat vain tarttuvan näyttäviin korvakoruihin tai sitten korut jäivät piiloon roikkuvan tukan alle. Mielestäni näyttikin kivalta kun roikkuvat korut näkyivät lyhyiden aukinaisten hiustenkin alta. Samalla tunsin oloni tyttömäisemmäksi näyttävissä koruissa kun kruununi, pitkät vaaleat hiukset, olivat jääneet kampaamon lattialle.
Korvakoru innostuksissani olen monesti kerännyt kirppareilta kaiken maailman krääsää, mistä on ollut tarkoitus tulla uniikit asusteet. Esimerkiksi laatikoissani pyörii hietsunkirpparilta löytynyt myyjän mukaan arvokas keräily amerikka aiheinen mikkihiiri, jonka oli tarkoitus koristaa trendikkäästi vain toista korvaani. Saa nähdä milloin tämä inspiraatio ottaa todella tuulta alleen. Yhdet korvakorut olen kumminkin onnistunut väsäämään synttärilahjana saamani korutelinenuken hapsu hameesta.
Pitkään lempperi korvikseni olivat suomalaisen you complete me:iin peili salama korvakorut. Näin kyseiset salamat neon keltaisena Ellessä ja niiden metsästys alkoi. Korut tuntuivat olevan ulottumattomissani. Jostain kumminkin luin tai kuulin huhua, että iso roban My cup of T myymälästä näitä ycm:n koruja voisi löytyä. Niin löytyikin, ei neon väreissä mutta peilit löytyi ja olin ikionnellinen. Kyseiset korut ovat erittäin miellyttävät käyttää, sillä korut ovat kevyet eivätkä korujen koukut ärsyrä korviä. Ainut huono puoli kyseisissä koruissa on, että niiden takaosan naarmuuntuessa korujen peilipinta menee pilalle, mutta ongelma on varmasti helppo korjata lisäämällä korujen takapintaan valkoista maalia.
Korvakoru suosikkeihini kuuluu myös metalliset ja ihanan yksinkertaise ankkurikorvikset. Nekin ovat miellyttävän kevyet, mutta ankkurit tosiaan juuttuvat päivän mittaa kiinni useaan paikkaan kuten paitaan ja huiviin. Jossain vaiheessa olin myös tai no olen vieläkin innostunut sulkakorviksista. Nykyiset sulka suosikkini ovat suuret puuterin väriset, mutta ennen niitä ostin viime kesänä H&M:ästä melko sirot ja raikkaan valkoiset sulkakorut. Nämä sulat ovat nykyään rakkaat kun pieni koirani oli eräänä päivänä löytänyt kyseiset korut sohvapöydältä ja korujen tummat puiset napit ovat täynnä pienen pieniä hampaan jälkiä. Aluksi sain kipeän raivarin kun aarteeni oli tuhottu mutta tyynnyin nopeasti kuin irronneita sulkiakaan ei löytynyt kovin montaa.
Huomasin tätä postausta varten pistäessäni suosikkejani järjestykseen, että yhdet ovat kadonneet. Tallinnasta pari kesää sitten löytyneet peilipintaise eiffeltornit ovat kadonneet. En vaivu epätoivoon vaan uskon niiden vielä löytyvän kevätsiivouksen yhteydessä jostain roju laatikosta. Jokatapauksessa peiliset eiffelit maksoivat vain ehkä euron, mutta olivat sen kesän 2009 korvissani melkein joka ikinen päivä. Korujen laadussa ei kyllä ollut hurraamista, sillä meinasin saada sydänkohtauksen kun huomasin toisen tornin pudonneen ja korvassani killuvan ainoastaan koukun. Onnekseni pudonnut eiffel löytyi kumminkin huivin laskoksista ja vahvalla pikaliimalla aarteet olivat taas käyttövalmiit.
P.s. Toinen rakastamani asuste on suuret sormukset, mutta niistä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti