sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Karmee Gurmee


Tänään on ollut taas vähän kiirettä. Eväät jäi ostamatta ja laittamatta, joten jouduin lounastauolla kirmaisemaan lähimpään kiinteistöön mistä mahan täytettä saisi. Nappasin siis R-Kioskilta uuden kipparijuusto kolmioleivän ja eopätoivoisena kokeilin ensimmäistä kertaa Red bullia. Tästä lounaasta en tullut muuta kuin vihaiseksi ja mikä parasta tämä heräteostos energiajuoma aiheutti lukuisine myrkkyineen minulle päänsäryn. Töistä päästyäni halusin kiiruhtaa suorintatietä kotiin ja kaupassa käynti pääsi unohtumaan. Taas. Jääkaapissa minua odotti  valon lisäksi rasia maustamattomia broilerin fileesuikaleita ja muutama säilyke tölkki... mikä neuvoksi? Mikään ei nimittäin ole niin V mäistä kuin se että on saanut juuri yöhousut ja villasukat jalkaan ja sen jälkeen pitäisi lähteä suorinta tietä kauppaan. Ei siihen en suostunut tänään. Kaivoin siis pakastimesta puolikkaan Findus yrttiset uunijuurekset pussin ja heitin broilerit panulle. Riisiäkin onneksi löytyy kuiva kaapista aina.

Kokin taitojani koeteltiin, mutta onneksi sain luotua  syötävän aterian noin kahdesakymmenessä minuutissa. Lautaselle siis päätyi broileria ja juureksia sweet chili kastikkeessa maustettuna teelusikallisella hunajaa ja lisukkeena riisiä. "Hyvä" ruoka, parempi mieli : )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti