Joka kesä manaan, että ensikesänä en piileskele rantapyyhkeeseen kääriytyneenä kaislikoissa tai niityillä minne ei ihmis-silmä kanna. Joka pirun ikinen joulu mietin, että syön tästä nämä tortut pois ja sitten oikeasti aloitan treenin bikiini kesää varten, mikä pahinta uskon aina omia valheitani - minun täytyy olla erittäin kova valehtelija, oikein hirvittää. Tammikuu menee jotenkin "huomaamatta" ohi joulun alennus-suklaita ostoskoriin hamstraten ja olisihan se sääli heittää kovallatyöllä leivotut piparit roskalaatikon kitaan. Helmikuussa dietin aloitus paineet alkavat painaa päälle, mutta painan ne villasella onhan kauppojen hyllyille ilmestyneet runebergin tortut, joita seuraa maaliskuussa laskiaispullat... toivotonta.
Maaliskuussa maaginen paniikkiraja tulee vastaan, bikinit ilmestyvät kauppoihin, onko jo liian myöhäistä? Mietin epätoivoisesti pienessä mielessäni mikä olisi helpoin tapa päästä päät kääntävään bikinikuntoon? Samalla mieltä painaa tuskallinen ahdistus ja pettymys omaan selkärangattomuuteen. Kuntosali? sauvakävely? syömättömyys? vai sydän kohtausriskin uhalla juoksu? Jotain olisi pakko tehdä vaikka mikään ei kiinnostaisi. Ei enää edes minulle niin rakas kickboxing, minkä treenejä olen tähän maagiseen rajaan asti odottanut ja pitänyt viikon kohokohtina, ja jonka avulla olen onnistunut pudottamaan ainakin kymmenen kiloa painostani, mutta sekään ei tunnu enää miltään. Olen kesän itseltäni pilaava läski piste!
Onko asia kumminkaan näin, pilaantuuko kesä tosiaan viidestä kilosta? Järkeä käyttäen vastaus on ei, mutta alitajuisesti tekee mieli vastata TOTTAKAI. Lehdet, televisio, mainokset, netti ja kaikki mahdolliset mediat huutavat "sinä läski siellä tee jotain, kesä ei ole suinkaan linnunlaulua ja mansikoita vaan bikinit päällä kesäkollien metsästystä ja SINÄ läski siellä jäät kaikesta paitsi". Tuntuukin että tämä kesäkondis kohina vie keväästä ja kesästä kaiken ilon. Sitä melkein tekee mieli käskeä talitinttejä vaikenemaan eikä ojan penkkoja pian uskalla vilkaistakkaan siinä pelossa että sieltä pilkistää leskenlehti, se kirottu kevään merkki joka huutaa, että peli on menetetty.
Nyt aijon kuitenkin tehdä poikkeuksen tähän liian monta vuotta jatkuneeseen kaavaan. Aijon haistattaa pitkät tälle pinnalliselle ja itsekeskeiselle henkiselle rypemiselle. Elämässä on muitakin asioita kuin liikakilot ja tuntuukin törkeältä pitää rantakuntoa tärkeämpänä kuin lähestyvää yhteishakua eli tulevaisuutta. Haluan kerrankin nauttia kesästä täysillä omana itsenäni, miksi minun täytyisi kesäksi muuttua jumalaiseksi bilettäjäksi? Aijon jopa luopua naurettavasta pelostani, että kesäromanssi jää vatsamakkarasta tai alleista kiinni, näillä perusteilla tuskin menetän mitään varsinkaan elämäni suurta rakkautta. Aijon myös ostaa ihanat kukalliset ja mustat bandeau bikinit ja viedä ison ja upean takamukseni hietsuun, joka on merkinnyt minulle aina kariutuneiden kesäunelmien satamaa. Suunnitelmissa on myös kulutettuja farkkushortseja, toppeja ja muita ihania kesähepeneitä joille olen aijemmin vain tyytynyt irvistämään ja sonnustautunut pitkiin housuihin ja telttamaisiin paitoihin. Tänä kesänä en aijo kärsiä helteistä farkut jalassa vaan aijon nauttia niistä kesäkunnossa tai ilman. Suuria sanoja ja lupauksia varsinkin minulta (kammottavasta itseinhosta kärsivältä perfektionistilta) mutta aijon ainakin koittaa. Olen kumminkin painoindeksini mukaan normaalipainoinen ja lempivaatteet päällä melko tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni ja ensimmäistä kertaa elämässäni minua on jopa sanottu hoikaksi. Eli tämä hössötykseni saattaa olla turhaa, mutta minkäs teet... old habits die hard.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti