Maanantai aamuna vessan peilistä kurkistaa ennen kuutta turvonnut potkupalloa muistuttava naama. Ensimmäisenä sitä uskottelee itselleen, että ne oli ne eiliset sipsit kun vaan ovat yöllä keränneet nesteitä, ei tässä muuta. Nousen kumminkin varovaisesti puntarille ja rukoilen parasta... neljä kiloa plussaa. Miten voi olla mahdollista? Suututtaa! Enkö olisi kerrankin ansainnut tätä parin kuukauden taukoa treenaamisesta ilman seuraamuksia? Eihän niiden samaisten kilojen karistamiseen keväällä tarvinnutkaan nähdä nälkää tarpeeksi ja nyt pitäisi jaksaa aloittaa taas alusta. Mikähän nyt motivoisi kun bikinikauteenkin on vielä matkaa? Toivo pienemmistä joulukiloista kenties?
Kyllä sen vaan huomaa kaikessa kun liikunta jää liian vähälle ja ruoka maistuu liian hyvälle. Farkut tuntuu tukalilta jalassa ja kävellessä oikein huomaa kuinka reisien läskit hinkkaa toisiinsa. Oma naama alkaa näyttää vieraalta kun silmät pienenee ja posket suurenee. Pinnakin on jatkuvasti tiukalla kun ei pääse purkamaan paineita nyrkkeilyyn tai lihaskunto tappotreeniin. Pinnaa kiristää olennaisesti myös lihomisen tiedostaminen. Olo on jatkuvasti entistä väsyneempi ja ruokahalu on saavuttanut aivan uudet ulottuvuudet kun illat menee keittiön kaappeja makean himon vallassa aukoessa. Kamppailutreenien jäätyä kesätauolle jäi liikunta tältä tytöltä nimittäin lähes kokonaan. Osittain urheilun jäämiseen on vaikuttaneet myös hankalat työvuorot kun pitäisi taiteilla kalenteriin aikaa treenaamiselle oikein toenteolla, ei kiitos se on kumminkin harrastamista. Kamppailutreeneihin paluukin jäi elokuussa lähi piirissä sattuneen kuolemantapauksen takia kun harrastuksiin palaaminen unohtui sen kaiken surun ja kaaoksen keskellä. Nyt tietysti harmittaa, että tipuin lajitreenien kelkasta ja keskenkaiken palaamisen kynnys on todella korkea. Huomenna kumminkin olisi tarkoitus ottaa härkää sarvista ja lähteä kokeilemaan toisen salin potkunyrkkeily treenejä. Tuntuu kivalta palata super kivan lajin pariin vaikka jännittäkin aivan mielettömästi, entä jos tekniikka onkin ihan ruosteessa ja nolaan itseni? Harmittaa tavallaan myös vaihtaa salia, sillä ihan saliakin rutiineineen on ikävä. Salia kun vaihdan ainoastaan sparrikaverin perässä. Ehkä eri valmentajienkin opeista on aina vain hyötyä ja eiköhän sinne vanhalle salille voi palat jos siellä uudessa paikassa treeni ei maistukkaan yhtään samalta.
Tänään painon noususta kilahtaneena vannoin syöväni viimeiset lounas nuudelit töissä ja suuntasin töiden jälkeen määrätietoisesti cittariin. Koriin kahmin kasvissosekeitto ainekset, raejuustoa ja uuden kauan haaveilemani punainen sauvasekoitin. Nyt saa läskit kyytiä saatana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti