Voi ei! Olen aina ollut poikatyttö. Olen pienestä pitäen haaveillut tai haaveilen yhä poliisin urasta. Olen monesti miettinyt tosissani armeijaan lähtöä. Sekä 18-vuotis syntymäpäivässä odotin sitä että saisin VIHDOIN ajokortin eli en suinkaan sitä, että pääsisin yökerhoihin joraamaan glitterissä korvista kantapäähän. Armeijaan lähdön aijon kumminkin jättää väliin, se ei ehkä sittenkään ole naisten paikka. Kuinka hurmaavaa oilisikaan kertoa uudelle ihastukselle käyneeni intin. Ihan kuin minua ei olisi jo liian moneen kertaan epäilty lesboksi, koska en ole koskaan seurustellut. Rakastan myös kickboxing harrastustani yli kaiken vaikka zumba olisi ehkä suotavampaa. Kovasti alkaa näyttää siltä kun miestä ei rinnalle tunnu löytyvän, joudun itse paikkaamaan kyseisen paikan elämästäni. Täytyy varmaan opetella vaihtamaan vielä autoon renkaat ja käydä tosissaan salilla, että saisin säilykepurkit ominavuin auki. Mihin sitten miestä tarvitaan? Leffaan pitämään kädestä kiinni ja kysymään kuinka päiväni on mennyt! Vain olemaan olemassa! En voi muuttua kumppaniksi tai parhaaksi kaveriksi itselleni, mutta muuten voin pyrkiä täyttämään tyhjiön. Saan siis tehdä "miesten juttuja" ihan rauhassa. Saan olla rauhassa pikkuisen äijä kun ei tarvitse olla neito hädässä.
Eli tänään päästin maskuliinisen minäni vapaaksi ja päädyin isäni kanssa hiplaamaan ja kuolaamaan moottoripyöriä. Voi sitä moottorin jyrinää ja silmää hivelevää dynaamista muotoilua. Voi sitä vauhdin hurmaa! Pakko myöntää, että on outoa miten voin pitää vaatteista ja asusteista: muodista ja nopeista autoista ja moottoripyöristä samaan aikaan. En oikein tiedä olenko lintu vai kala vai kenties lentokala? Valitettavasti ainoastaan vaatteisiin minulla on varaa edes joskus. Toisin kuin ärhäköihin menopeleihin.
Olen jo jonkin aikaa suunnitellut auton hankkimista, koska se helpottaisi työmatkaa (lue: tykkään ajaa kuin pieni eläin). Rahat eivät kumminkaan riittäisi muuhun kun johonkin amis ruoskaan, jota saisi olla hinauttamassa pajalle harvasepäivä. Samalla rahalla, jolla saisi vain ruosteisen Punton saisi kumminkin jo hienon prätkän. Prätkä olisi samalla myös harrastus siinä missä kulkupelikin. Tiedän moottoripyörällä voisi ajaa vais murto-osan vuodesta ja bensat maksaa ja vakuutukset maksaa ja talvisäilytys ja ja ja...
Moottoripyörän hankkiminen tuntuu minulle kumminkin jotenkin tärkeältä. Haluaisin ehkä päästä ujoudestani ja olla räväkkä. Erottua massasta. Osittain saatan uskoa sen täyttävän turhalta ja turhauttavalta tuntuvaa elämääni, tuovan siihen lisää sisältöä. Vievän pois jatkuvaa ja jo niin pysyvää olotilaani: yksinäisyyttä. Toivoisin kai moottoripyrän kyydissä näyttäväni "kovalta" mimmiltä, jota ei mikään pelota tai joka ei välitä mistään. Vaikka oikeasti rohkean ja urhoollisen ulkokuoreni alla en ole lainkaan niin kova. Pelkään monia asioita, erityisesti yksin jäämistä. Pelkään etten tule olemaan kenellekkään tärkeä. Ehkä toivonkin ettei kukaan huomaisi sitä jos tatuoisin selkäni kokonaan ja ostaisin 1000 kuutioisen moottoripyörän. Ainut kumminkin ketä en voi oikeasti hämätä olen minä itse. En voi unohtaa pelkojani tai tuntemuksiani vaikka saisinkin muut uskomaan ties mitä. Ketä siis todellisuudessa yritän hämätä? Itseäni!
Mutta mitä, jos moottoripyörä toisikin minulle lohtua ja iloa. Kai voisin hämätä itseäni sen verran? Realistisesti ajateltuna tiedän, että haave on rahallisesti haastava. Pitäisi maksaa prätkäkortti ja säästää pyörän käsiraha. Se olisi kaikki kumminkin sen arvoista. Miten ihanaa olisikaan tehdä muutaman päivän reissuja ajellen maisemareittejä ja yöpyä matkalla hotelleissa. Tai lähtea tienpäälle suuntana vaikka keskieurooppa. Ajaa nyt päämäärättömästi, oikeasti käsitykseni lomasta... minkäs teet.
Heti nyt suoriltaan en saisi kumminkaan ajaa kovin nopeaa prätkää, koska olen yhdeksäntoista. Saisin kumminkin ostaa täysikokoisen pyörän ja asennuttaa sen kulkemaan vain minulle sallittuja nopeuksia siihen asti kunnes täytän 21-vuotta. Tai jotain tälläistä bike woldin myyjä minulle selitti. Blondilta meni taas puolet ohi. Yritin kumminkin näyttää siltä, että ymmärsin mistä oli puhe ja nyökkäilin yhtämielisyyden merkiksi. päädyinkin harkitsemaan erästä Kawasakin pyörää käytettynä siis tottakai. Pitää nyt vielä harkita tosissaan kyseessä on kumminki melko vaarallinen ja kallis vehje!
Pinnallisena trendipellenä täytynee vielä mainita, että pyöräkuumeeni oli laskea roimasti kun näin ne ajo asut. Siis eikä sellaista prätkähiiri deja vuta en päälleni pistä. No ehkä pidemmillä matkoilla onhan kyse omasta turvallisuudesta ja henkikullasta. Töymatkat ja vapaa-ajan välimatkat ajaisin kumminkin biker maiharit ja farkut jalassa ja joku super tyttömäinen takki päällä. Haluan mopopoikien tietänän olevani tyttö. Ehkä tämä harrastus toisi mukanaan myös uusia tuttavuuksia ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti