Taas ahdistaa kun pelkään lihoneeni. En uskalla astua vaa´alle, koska pelkään kovalla työllä pudotettujen kilojen palanneen ja kaiken työn menneen hukkaan. Kamala morkkis painaa mieltä, koska en ole kerennyt kerta kaikkiaan treenaamaan lainkaan kammottavan työputken lomassa. Morkkista lisää myös viikonloppu mässäilyt. Miksi piti leipoa ja syödä kaikki? Miksi laitoin perunamuussin sekaan pestoa ja paistoin lihapullat voissa? Miksi olen lähes joka päivä ostanut kaupasta jotain makeaa? Karkkia ja suklaata? Miksi palkitsen itseäni karkilla, jos se on kumminkin vain rangaistus joka ilmenee katumuksena ja itseinhona? Miksi terveellisellä elämällä on vain off ja on vaihtoehdot? Eli joko urheilen ja syön kevyesti tai en kerkeä liikkua ja ruokailu karkaa käsistä. Ärsyttää kun turrutan kehoni huonolla ruoalla ja väsytän kehoani ravintoaineiden ja vitamiinien puutteella. Kaipaan orjallisen ruokavalion ja treenaamisen tuomaa hyvänolon tunnetta ja sitä laihtumisen tuomaa itsevarmuutta.
Tuntuu etten edes muista aikoja milloin en olisi huolehtinut painostani tai tarkkaillut sitä. Aikoja jolloin en nähnyt peilistä pulleroa. Nyt kun olen painoindeksini mukaan normaalin painon ja lievän ylipainon taitoskohdassa tiedän etten voi näyttää rantautuneelta ryhävalaalta, mutta tiedän olevani vähän pyöreä enkä haluaisi olla. Haluaisin olla hoikka, nätti, kaunis, treenattu, hyvän näköinen eli kaikkea mitä en ole koskaan ollut. Ennen kaikkea haluaisin olla itsevarma ja tyytyväinen itseeni. Päätin jo vähän aikaa sitten lopettaa jokaisen suupalan miettimisen sekä olen lopettanut vaa´alla juoksemisen monta kertaa saman päivän aikana. On ollut rentouttavaa olla hetki miettimättä pinnallisesti vain omaa napaansa, mutta se on minulle jonkinlainen harrastus. Tapa elää. Tuntuu kuin en hallitsisi kehoani samalla tavalla. Sekä kehoni tuntuu jotenkin vieraalta kun en ole hetkeen tarkkaillut peilistä itseäni joka kulmasta ja puristellut kaikkea ylimääräistä mistä olisi päästävä eroon. Nyt tuntuu kumminki että haluan palata jossainmäärin entiseen itseni kyttäämiseen ja tarkkailuun. Haluan sen laihdutuksen tuoman energian ja itsevarmuuden tunteen takaisin. Ja ennen kaikkea minun on pantava itseni takaisin ruotuun koska jos en pistä pistettä tälle holtittomuudelle edessäni on uusi kilojen karistus operaatio. En halua yhtään enempää pudotettavaa! En halua palata tilanteeseen, jossa joudun toteamaan ylimääräisiä kiloja olevan lähemmäs kaksi kymmentä! Eli nyt kun vielä kyseessä olisi nykyisen olomuodon ylläpitäminen pitäisi tehtävien muutosten olla melko pieniä. Karkit pitää jättää viikonlopuille ja jugurtti on vaihdettava rasvattomaan. Kävelyä ja juoksua ja kaikkea muuta aerobista liikuntaa pitäisi lisätä. Ei kuullosta kovin pahalta. Nyt kun kevätkin on jo sen verran pitkällä että asfaltti paistaa en voi käyttää liukastumisen riskiä juoksulenkkien skippaamisen syynä. Tuumasta toimeen lenkkitossut jalkaan ja popit täysille sillä nyt lähden kevään ensimmäiselle juoksulenkille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti