perjantai 1. heinäkuuta 2011

Fiksataan farkuista shortsit

 



 
 
                                                                                                                                                            
Yllättäen sain idean haluavani rikotut mustat farkkushortsit. Sellaiset joissa roikkuisi oikein kunnon lankaruikaleita ja taskujen sisälmys kankaat pursuaisivat reijistä tai näkyisivät lyhyiden lahkeiden alta. Ensimmäisenä kävin vaatekaapin läpi, mutta sieltä ei löytynyt mitään mitä olisi vielä raaskinut paloitella. Mustat pillifarkut ovat olleet tyylini kulmakivi jo vuosia ja olin aika yllättynyt kun leikkelyyn sopivia uhreja ei menannut millään löytyä. Hetken muistelin jo kiikuttaneeni viimeisimmän vaatekaappi-inventaarion yhteydessä kaikki ylimääräiset uffinlaatikkon. Päätin kumminkin tarkistaa häkkikellarissä lojuvat kirppikselle menevät kamat ja bingo! Kirpparikassista löytyi sopivasti vähän löysiksi jääneet H&M:n pustat farkut.

Farkkujen lahkeet poikkaisin lyhkäisiksi ensitöikseni ja sen jälkeen aloinkin miettiä miten saada reijistä oikean laiset. Pelkästään saksilla napsimalla kun reijät jäävät vain junteiksi viilloiksi ja näyttävät niin itse fiksailluilta kun mahdollista. Viiltoja tuijotellessani keksin kokeilla rispaannuttaa niitä kissani karstamaisella harjalla ja sehän toimi. Shortsit ovat vielä kumminkin aika ehjän ja itse kyhäiltyn näköiset, mutta nyt niitä täytyy vain altistaa vaaroille käytössä ja viskata pesukoneeseen lingottavaksi pikimmiten. Kerrankin ei tarvitse pelätä mustien housujen haalistumista, sillä nämä byysat vaan paranevat vanhetessaan ja rispaantuessaan.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti